jännittynyt eläin suuteli päätäni kittipölyn hengessä. tilaisuuden lakoninen konseptuaalisuus hädin tuskin jaksoi leijuttaa itseään. voiko kivitalo palaa. en ikinä suunnitellut ajavani motocrossia näin intohimoisesti. eli isoa vänkää rataa ja mikäs siinä kun tähtitaivas tahtia. kuutioin 12.3.2009 tulevaisuuden karahtavan umpikujaan. se jatkuu, viivästyy. seuraavalla tarinalla on tapahtumien kulussa jokin rooli: pitäjän kuvataiteilija, omaperäinen maalari, juha taipale kuoli loppuvuodesta 1878. eli helvetin monta vuotta sitten. kiitos tytöt neuvosta. ihmiset ovat kovia toisilleen. mutta fasadi samaan aikaan sekä kehys että kankaana tässä jakussa sammaleen tuoksu. en jaksaisi saivarrella. tuntuu kuin muut seurueesta pistäisivät juoksukilpailuksi aina vähän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti