27.12.2010

Äiti

Mitä nää kaikki litkupurkit on?

Hyytelöä. Mutta se ei oikein ottanut hyytyäkseen.

Koska sä oot tämmösiä tehnyt?

Syksyllä, kun poimittiin omenia.

Eli nää on ollu täällä mitä, neljä kuukautta
tukkimassa tätä kaappia?

Ne voi heittää nyt
jo aivan hyvin pois.

Ei aiemmin?

Ei niistä varsinaisesti
haittaakaan ole ollut.

helvetin kukkahattu
sä oot.

26.12.2010

juontotyötä

usein mua sanotaan
lapselliseksi tai naiiviksi,
mutten ymmärrä sellaista puhetta
oon kai liian sinisilmäinen
vaikka ne on vihreet
ja muutenkin rehellinen
enkä edes yritä
olla mitään muuta
luotan kuitenkin siihen,
ettei maailma oo niin julma,
että kukaan voisi tahallaan
kusettaa tai käyttää
hyväksi tyhmää,
joka uskoo
joka sanan
jonka tajuu

25.12.2010

virkistyspäivä

rakeiset kuvat
banaalista onnesta
aikuisista ihmisistä
kumoamassa siideriä
nuotion jatkeina
lääppimässä hiekkaan
konstruoitua iloa,
jota muistellessa
aika ei tunnu miltään

räin mereen
kadehdin vettä
se ei valita

24.12.2010

stereotypioita

varsinkin erilaisina juhlapäivinä
mies paljastaa eläimellisyytensä
yrittämällä lahjoa naisen
kyseenalaistamalla tämän
älyn olemassaolon
itse olen sanoutunut irti
teennäisestä ja kylmästä
ostetusta huomiosta
koska näin pyritään välillisesti
saamaan arvo takaisin eli
ts. lihaa tikkunsa nokkaan
vieroksun vahvasti tällaista ajatusmallia
enkä suostu nielemään tätä kyynisyytenä
pikemminkin päinvastoin
   kokemuksen tuomana
      terveenä luottamuksena
         oman itsensä riittävyyteen

22.12.2010

todennäköisyyksiä

hävitessään kolme
seuraavaa kuuta
yhteen korttiin
päättää vetää
piuhat kiinni kylkiin
mutta tietää häpeän
raahaavan perässä
paljon pidempään
tunkevan kynsien alle
kaivavan kuoppia
joiden reunoihin
kolhii sääret
uudestaan
yrittää
nostaa tähtäintä
palata väkevänä

21.12.2010

loskassa

paketoi minut, pyytää päälle
arpomaan osoitteen, summanmutikassa
viskaamaan matkaan
kuoriutuakseen muualla, rakentaakseen
kodin, pinnasängyn
orastavalle onnelle, rasvatuille
suunnitelmille poskista
vasten lasia, sen viistäessä
metsänreunaa, johon
kiinnitetään huomiota yhtä vähän
kuin sammuvaan
tuleen, heijastukseen ikkunoiden sotkuissa
kävelee toisinaan
itsensä ohi
ajattelematta sanaakaan

telaketjuna

- mikä on seuraava

- auto on nyt pakattu
kaikki mikä on sisällä
saa jäädä mun
puolesta voi hävittää

- lapsi rakas
ethän sä voi olla tosissasi
jos et muuta, niin
ota kuvat isästäsi
ne on ainoat,
mitä sulla on siitä olemassa

- etkö sä ämmä tajua
kun sanon
että meen
uuteen, enkä jää kaipaamaan
mitään tästä roskasta

löi oven osoittamaan odotusta
Ritun silmät katsolivat kuiluina
en osannut auttaa
totuus oli liikaa
en halunnut osaa vastuussa

19.12.2010

taitteessa

kudottuaan itselleen
sadinta, peilitaloa
labyrinttimäistä soppaa
suostui tänään
vastaamaan halaukseen
myöntämään
tarvitsevansa
tätä hetkeä
näitä

faaseja

katkera sulo
   riisuuntuu eiliselle
kyynel silmän takana
   odottaa merkkiä
valmistautuu sanomaan
   seison, uskon sanaan
   parempaan
tunnen turhan
   kuin horoskooppi

16.12.2010

mielenrauhaa

ihan jo itseäni suojellakseni
oon omien kokemusteni perusteella
kehittänyt alitajuntaisen mekanismin
joka sanoo,
että kolmosella alkavat naiset
on automaattisesti not not

ne haluaa, että niille lupaa ja antaa
tallinnan matkaa ja suunnitelmaa eteenpäin,
nihkeilee kakaroineen nurkissa
tekee eroamisesta yhtä huttua
kiroilee ja itkee asioita
joille mitään ei voi tehdä
kuka sellasta haluaa?

nuoremmat ei spennaa
vetää kännit ja pitää hauskaa
laulaa karaokea päin helvettiä
silittää päätä, taputtelee mun mahaa
ja kun kuvio loppuu tai menee solmuun
heitetään hammasharja meneen
ja that's it

emmä tieten tahtoen
rupee itteäni kiusaan
hakemaan sietokyvyn rajoja
ja ne kysyy, niinku säkin,
että mitä sä noita junnuja pyörität
ja mä sanon, että teinimäisyys
on pieni miinus, jos lainkaan

tälle on olemassa ihan järkisyyt
kokemus sanoo, että näin on paras
näin pysyy koppa kasassa
tää varmaan vastaa melko kattavasti
kaikkiin jatkokysymyksiin?




-------------------

15.12.2010

hyvää tahtoa

hartaasti tätä tilannetta
vuosikaudet odotettuaan
hakkaa nyt eläkettään
pottilaitteeseen
lähestyvä proteesin vaihto
meloni väärällä rivillä
jeren ja roopen kuvat
liimattuina kolikkotaskuun
ovat välkkyvää heijastusta
laiminlyödyistä haaveista
haluaisi olla muualla
voittaa rahansa takaisin
sulaa vempeleeseen
lyödä, ketä tahansa
tuupata pyöräilijä kumoon
tiputella kaupassa
hedelmiä lattialle
valittaa, ymmärtämättä
kaipaavansa keskipisteeseen,
että merkitsisi edelleen
syliä tai aikaa

14.12.2010

sivuhistoriaa

tunsi olevansa turvassa
kadun valaistulla puolella
syövyttävät kuvat, polttava tieto
painuvat hiljalleen kumaraan
kuin arkku suohon
mitä tahansa voi tehdä
selvittää, imeä itseensä
kunhan kukaan ei tunne
tiedä häntä tällaisena
totuus on papatteja
palapeli, jota
ei pidä koota

12.12.2010

eevalle

olet kaunis
sydämesi on valettu muottiin
jollaiseen minulla
ei riittäisi mielikuvitus
paistattelen tässä

10.12.2010

karita

istun kotona
ihastelen maailmaa
kunnioitan sitä
räpylöimällä 
asian ääreen
yhteisesti päätetyt
taivastelun kohteet
täyttävät tarpeen
halata, pitävät nahassa
kanavoivat paineen
lietsovat intohimoja
joiden syntyä
järki ei selitä
tartun raamattuun
tuntuu hyvältä
välittää, turvottaa taikinaa
nähdä oma hengitys
ennen luulin
tupun, hupun ja lupun
olevan yhtä todellisia


---------------------------

9.12.2010

kipupisteitä

hevi räimii bussissa
kuin raketit yössä
naama ja kuteet
rälläkän jäljiltä
simbamainen frisyyri
haroo ilmaa ympäriltä
hakkaa seinää tahdissa
kun puhelin keskeyttää
sen kaiken
falskaa läpi:
siellä kaapissa on nyt jugurttia
ja niitä paukkumuroja
joita sä oot mankunut pitkään
esa tulee laittamaan
kunnon ruokaa jo neljältä
eli älä syö taas itseäsi
ihan ähkyksi nameilla

joo-joo-älä jaksa
joo-mä osaan-joo
nuoruus etenee
kuin letkajenkka
kiusallisuudessaan

8.12.2010

aamut

syötän ellille
esikoisen kuolemaa
muistoja lusikassa
tunnen liian
kovuuden käsissä
pukiessani haalareita
tupsupipoa pienelle

sitä sanotaan
ettei ämpäriin
mutta se lutakko
liisan ja karin mökillä
josta emil löydettiin
kasvot mudassa
oli naurettava viiru

viisastuminen ei auta
päinvastoin
yritän nauraa

7.12.2010

kutistumista

ollaan punnittu vaihtoehtoja
ja paljon kyllä puhuu lukiota vastaan
jo nimikin sen sanoo, 'lukio'
Ninnu ei lue. mitä se siellä tekee
tyttö tykkää enemmän tehdä
ketään ei pidä pakottaa

lukio edellyttäisi muuttamista
ja jos ajattelee ilmajokea
ja mikä siellä on asuntotilanne tänä päivänä,
niin minkäänlaisen kämpän saaminen vaatisi
hyvän tuurin lisäksi ilmoittamista, soittelua
ja edestakaista hyppäämistä

itsellä on kiireitä, seuroja ja kerhoja
eikä hän itse ole mitään oppinut tekemään,
niin mä sanon, että olkoon.
ja kun tyttö ei aja autoa,
eikä muutenkaan liiku
ja kun ilmajoella suurin osa vuokrataloista
on vastakkaisella puolella keskustaa, kuin lukio,
että vaikka asunto löytyisi,
niin miten hän sitten kulkisi koulun väliä

kaikki vaikuttaa niin monimutakiselta,
että taitaa olla oma asiansa
mitä ryhtyy tekemään
mutta kyllä mä oon sille sanonut,
että tasan näin vaikeata tämä on

päällimmäisenä kysymysmerkkinä kummittelee,
ettei Niinan numeroilla ole mitään asiaa lukioon.
syksyllä sille sanottiin, mitä pitää nostaa,
itse se sanoo, että helpompi on olla nostamatta,
jos ei kiinnosta. ja tottahan se on.
matikkaa se ei hahmota. huonosti kai muutakin

meillä on lääniä ja Ninnulla huone,
johon se on valinnut mieleisensä tapetin
emmä ymmärrä, miksi se lähtisi.
ja kyllä se itsekin alkaa tajuamaan
mitä enemmän sille puhuu järkeä.
joku sen kavereista on lähdössä
siksi se kai haaveilee

selityspeli

puhjenneet haaveet
tahmaavat hihnaa
filosofian maisterin
käyttäessä konetta

positiivisuus, säntillisyys
sokea usko järjestykseen
pitää kädet liikkeessä
ohjaa jankkaamaan
poikkeamista virrassa

työ on vaihtelevaa
välillä valvoo
toisinaan pakkaa
saa sopivasti vastuuta
eikä näitä asioita tosiaankaan
tarvitse iltaisin ajatella

silmissä kiiltää
paksuna totuus
menneisyyden päätös
kysyjältä salattu

5.12.2010

tunnollinen

tauko päättyy
sulkee radion
kantaa kalustoa sateessa
ensimmäisessä kesätyössä
silpoo heinää,
jätöksiä ja lasiroskaa
raivurilla päälleen, korjaa
jumista laitetta
lipan alla
haaveilee vääntävänsä
peukalonsa ympäri
voidakseen rauhassa
seurata kisoja
kuten samanikäiset
jotka lukevat
vapaudesta nauttimisen
ansioksi, tekevät

3.12.2010

täällä pohjantähden alla

sinä iltana,
tai päivää se oli
polteltiin normaalisti kämpillä
kun Nuri alkoi jankata
halus laulaa, lähteä laulamaan
sit me mentiin
kymmenen vuotta maassa
eikä kertaakaan osotettu asella

räkälän juhlaväelle vittuillaksemme
raiskattiin suomikuva
jengi buuas
ei me tietenkään nuotilleen vedetty
ei yritettykään, hymyiltiin ja heilutettiin
viimeisessä säkeistössä
känninen leijona
veti mutkan esiin, ampui
syöksyin pesistyyliin pöydän taa.
Nuri jäätyi. siihen osui
olkapäähän ja reiteen
sen pahemmin ei käynyt.
tuomittiin viharikoksena
vain täydelliselle idiootille
mikään voi olla noin pyhää


---------------------------

2.12.2010

jouluperinteitä

odotan vastaantulevaa
yli faijan olkapään
toisin kuin ennen
nojataan toisiimme
sini pelaa matoa
ossi kirjoittaa sokkona
runoa keskiviivasta, kai
ja minä, Minä
nostan kivekset syliini
salaa, on aika
pimeää

1.12.2010

kaamos

1) en vastaa nyt. en ihan vaan halua vastata tai ehkä en jopa pysty. älä kysy miks, et halua tietää, joten jätäpä viesti. tai älä. tuskin voit sanoa mitään, mikä kiinnostaa. ja takaisin en soita. tajuat kai, että puhelin on sen takia pois päältä, ettei hirveesti kiinnosta. suoraan sanottuna en jaksa nähdä yhtään syytä sille, minkä takia sulla todellisuudessa olis oikeus saada rullata puhetta tälle nauhalle. joku on kai sutannut väkäsen väärään ruutuun. Niin ja jos tää tuuttas, niin luultavasti huomasin, mutten vaan vastannut. kuinka kaukana puhelin voi olla? ei kovin. olisin siis vastannut jos vastaaminen erityisesti kiinnostais. nyt näin. tajuat mistä kupletissa on kyse.

(pip)

2) moi. hyvä toi sun uus alotus. syleilee maailmaa. motivoi ja muuta paskaa. et arvaa kuinka läävä tää uus mesta on.. oon asunu omillani mitä, torstaista lähtien: tiskivuori hyökkää keittiön ovelle aggressiivisempana kun tiesin sen voivan, muuallekin. likasta pyykkiä on kylpyhuoneen lisäks venaa, kaikkialla. sohvaa tai lattiaa ei enää näy, enkä oo vielä edes tehnyt täällä mitään. tupakantumpit, pahviroska, lasit, märkivä liete ja kaikki muu kama mitä edellisiltä tänne jääny, tukkii parvekkeen, yrittää sisään. välillä tappelen vastaan. kaikki huoneet on limavanassa joka lähtee musta kun raahaan sillointällöin itteäni muualle. haisee, eikä ovet mee enää kiinni. eli jos koskaan tuntuu yhtään siltä, että ylimäärästä aikaa on liikaa, niin hilaa ittes tänne. mä en mee ulos. pidetään sitten juhlapuheita toisillemme. Niin ja vielä yks asia: se mitä oot vihjaillut syksyn ajan niin joo, sä oot oikeessa. sä oot jonkin sortin profeetta, ja kaikki on silti ihan vitun hyvin.


kaipaan ehkä seuraa.

(klik)

30.11.2010

itseisarvoista valitusta

kyse on samaan aikaan sekä 
1) idiotismista, 
2) utopiasta että (kaikista tärkeimpänä) 
3) huolestuttavasta etääntymisestä todellisuudesta, 
jos ihmisen kuvitellaan pakkaskelissä
kuluttavan elämäänsä 
paikallaan jurnuttavassa autossa
tässä jumalanhylkäämässä risteyksessä
odottamassa jalankulkijaa, jota ei  
(kaikki tilanteeseen vaikuttavat seikat huomioonottaen) 
selvästikään ole olemassa.


perustelu ei vakuuttanut
männikössä kytännyttä partiota
joutui selittelemään 
perumaankin sanojaan

29.11.2010

tyhjän päälle

pitkän hakemisen jälkeen
tärppäsi, sihteerin työ
piti sisällään huolehtimista
juoksevista asioista
vastaamista käytännön toimista
pääosin kuitenkin kirjoittamista
puhtaaksi

seuraavalle viikolle
sattuivat jo pikkujoulut
flirtti osakkaan kanssa
kömpelöt ja kiusalliset kehut
johtivat liian kuumiin juomiin
nojailuun ovenkarmeihin
itkuisena

kotimatkalla murtunut ranne
päätti lupaavana orastaneen
urakehityksen koeaikaan
seuraavalle vuodelle
riitti luvattavaa

28.11.2010

kunto

kummipojan voittaessa
punnerrusskaban leikitellen
tajusi pelissä
olleen terveyden
rapistuneen

röökin ja nettipokerin
nakertaneen
romun nuoresta miehestä
pakastelokeron
keränneen jäätä
metrin päässä vuosia

päätti ryhtyä urheilemaan
usein, joskus aiemminkin
nosti painoja
trikoissa, rehki
itsensä eteen ladulla
alkujen välissä

27.11.2010

shokissa

korjattuaan yli
syyttää toista
sylkee silmille 
vihaa
ole itse jos
osaat kaiken
mikseivät kätesi 
ole itse jos
ojan rummussa
faijan sierra

24.11.2010

nuijimatta

sekaroituisten pentujen
raastava tarina
kohisuttaa valtuustoa
kirvottaa harkkaan
lähetys tarraa
yön niskaan
kuka vastaa
asiasta
nostamisesta esiin
luppakorvien jättämisestä
paijaamatta pakkaseen
virta osoittaa
väsynyttä mieltään
upotetaan laivoja

23.11.2010

vaihtelua

eilen, te olitte jotain, musiikkia?
mikä setti se oli?

se oli jazzia
ei ihan omaa kamaa
ihan silti jees
siinä oli läskibasso
ja muita vehkeitä
en edes tiedä mitä kaikkee
laulaja oli näpsäkkä likka
että sen puolesta oli nätti olla
sanotukset semmoset
sopivan simppelit
kyllä siinä tuli
taidetta hetkeks

no mites aki

aki kyllästy nopeesti
viereisessä mestassa
oli bilispöytä ja matsi pyöri
mikä sitä kiinnosti
se oli sit siellä

aki ei ymmärrä taidetta
niinku me muut

kyllä se ymmärtää
jos se vaan haluu
nyt se ei jaksanut, että
se oli enemmän siitä

21.11.2010

peto (esimerkkitunne)

nämä
ovat
sanoja

rehvakkaasta nojaamisesta
mihin sattuu

20.11.2010

herttoniemi

hedonismi jätti 
parikymppisen jarin
härskiintymään pöydälle
muiden eläessä
kellon mukaan

liukuportaat rauhoittavat
kasvot veressä
kaipuusta
hetkeen ei mieti
suuntaa

18.11.2010

nipistettyjä hintoja

kaikki maksaa liikaa. suurin yksittäinen selittäjä tähän on suomalaisen yrittäjän paskamainen asenne. esimerkki: tilasin taanoin kotiin kiikutettuna koirille pöperöä koko vuoden särpimiksi. marketissa 67,80 € / 15 kg:n säkki. saksasta tilattuna, koostumukeltaan ja maultaan vastaava tuote 2 x 15 kg = 60 € (kaikkine kustannuksineen). myykö sakemanni tappiolla vai onko hinnoissa meillä käsittämättömästi ilmaa? kysynkin nyt: miksi näivettää systeemi näin lyhytnäköisellä oman edun tavoittelulla? ja onko ylipäätään mistään enää järkeä maksaa alveja suomeen. voin tyytyväisenä ilmoittaa, että varasto on täynnä nappulaa. Säästän rahani järkevämpiin tarkoituksiin. sama pätee moottoriöljyyn, varaosiin, kaljaan, CD/DVD-aihioihin, vaimon hiusväreihin, kaikenlaiseen elekrtoniikkaan, lastenvaunuihin jne. lista on loputon.

nimim. onneksi on autotalli



----------------------

17.11.2010

vääryyttä

maila säpälöi
potkaisee muovituolilla
seinään reiän
uhkaa kuristaa tuomarin
että amatööriturnauksessa
voitettu ratkaisupallo
voidaan mitätöidä
syöttöruutuvirheen takia

vaimolla on toinen

16.11.2010

palloilua

50-luvulla
näitä tehtiin itse
sahattiin koivunoksasta
pelattiin kiekkoa
näitä oli helppo tehdä


meikäläinen ei sahannut
kun ei ollut luistimia
eikä mailaa
eikä muuten ollut suksiakaan


semmosta se on
oli niukkaa
ei sillä
etteikö enää olis
mutta kyllä nyt aina yhdet hokkarit
jostain


mulla ei kestä nilkat


tunneksä kortelaisen, kortelaisen joken
se pelas tosissaan kuuskyt ja jotain
ilmeisesti myöhemminkin, vähän
sen kanssa me näitä veistettiin
myytiinkin pari

15.11.2010

jokeri

päähänpistosta
vaati taksia ajamaan rantaan
lyyrisyys riehui suonissa
hullu häkissään

yllyttyään lentoon
palon tappaminen tyynyllä
muuttui rumaksi tempuksi
ei raaskinut ryhtyä

kuskin arvellessa
päätöksen valistuneisuutta
humalikko kompuroi joelle
tähtäämään kalaa

torstaina öinen reissu
tuli taskusta vastaan
rytättynä
lottolappuna

usvaan unohdetun
taiteilijan tahra
kivi upposi pohjaan

hovissa

tammikuussa käräjäoikeus tuomitsi tuttavani kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Tuomio tuli tapon yrityksestä, mikä oli todella yllättävää, seuraavin perustein. Tuomittu oli ajautunut bussissa sanaharkkaan asianomistajan kanssa (joka on valehdellut kuulemma muistakin asioista). Riidan aiheuttaja oli oman käsitykseni mukaan toinen. Tuttavani oli tällöin ottanut perhosveitsen taskusta ja lähtenyt kävelemään kohti. Osapuoli väitti, että ystäväni oli yrittänyt lyödä kaulaan, vaikka oli saanut estettyä terän tulon kädellä, saaden siihen 5cm pinnallisen viiltohaavan, joka oli  yksinkertaisesti tikattu. Eihän kukaan täysjärkinen voi väittää että jos voimaileva iso mies yrittää tappaa naisen, voidaan selvitä näin lievin vahingoin (ja lyöntejä vain 1kpl). Tositilanteessa haava olisi ollut todella syvä/suuri ja iskuja paljon. Niiden loistaessa poissaolollaan kyse tuskin on pahoinpitelyä kummoisemmasta asiasta. Terä oli tylsä. Lisäksi väkisinkin herää kysymys, kuka voisi olla niin tyhmä, että yrittäisi tappaa ihmisen liikkuvassa kulkuneuvossa, mikä on lisäksi julkinen paikka? Onko kellään tarjota suuntaa antavaa, miten asian käsittely jatkuu, korjaantuuko yleensä tällaiset, "räikeät vääryydet"?


nimim. oikeusvaltiossaelävä

14.11.2010

jeesustelua

ihmisen itsensä pitäisi tietää 
mikä on oikein ja
mikä ei

tohon mä yhdyn, täysin
ja toinen mitä mä en tajua
on se skeida että
jengi tulee
osottaa sormella ja sanoo
sä olet paha

mutta sähän olet istunut
tapon yrityksestä
riehunut aseen kanssa

just tota mä tarkotan
sä et voi tietää miks
ja silti sä oot, niinku tietäisit
siihen oli syy, jolta sä ummistut
nääthän sä ristiriitaa
tällä saralla

syvän

12.11.2010

tuomisia

1. moi hane täs / mitäs sä / homma rullaa ja noin / no kerro / onks tää joku uus viritys / voi helvetti. säkö sen menit / no mä kuulin, että se oli otettu / kyseltiin / tottakai mua kysyttiin, mut tässä tilanteessa / parempi että sä, senku joku nulikka / bisneksiä bisneksiä / tää on nyt näitä, etätöitä / ne tietää, että sä oot varovainen / sulla on tajua, miten homma niputetaan

junassa tulossa, mutta mutta / mä meen eka siihe miralle / en tiedä pääsenkö siitä enää liikkeelle / ja jos lähtee niin pitääkö se raahata mukana / maistuis / huomenna pitää laitokselle / kontrolli mulla

eiku pysähdyn mikkelissä / tiputan siihen kolme paitaa / uulalle / emmä tiedä tunneksä / mikkelin uula / just pääsi pelsolta siviiliin / menin lupaamaan

siitä perille, mut eka, joo, miran porukoille / tuskin se edellisen jälkeen antaa / nii / saa nähdä vaikka paukauttaisin naimisiin / arvon herrat, sormus on olemassa, show pystyyn / kerrankin on liikaa massii / ostin / nooo, pari kymppiä / sen puolesta väliä konttaako vai ei / kunhan ei riehumaan rupee / en tiä / mutta menee tässä vielä väkisinkin / dokaaminen ei kato kelloa / totta totta

lahdessa nyt / no melkein selvinpäin ainakin nyt vielä / emmä viittis riskeerata / nyt ei pitäis / toisaalta jos pitkästi on odottamista välissä, niin tuskin jaksan olla / mä soitan kun oon vapaa / no sut mä kyllä löydän / seuraan paskarantua stobelle / aina / se on helppoo

muistan muistan muistan muistan / massii on päällä / koko viikon puhelin niinku liukuhihna soinu / tarjoon / mut ei ehkä. ei ehkä tänään / eilenkin saatana / ja koko viikonloppu ihan kauheeta rallia / että ihme, että tilanne on tämä / nii / eikä saatana jotain ihan muuta / kyllä tässä paukutusta ollu / tunkin tarvi enneku sängystä pääsi / viiden jälkeen

mut mitäs sinä, meininkinä, onkos sulla tarvetta minkälaista / mulla on nyt / eriväristä ja varaa valita asti / mistä sä oot saanu? / niin onkin / se on toinen juttu / ei se mulle. sulla on ja sillä siisti

mut oo varovainen / tää ei oo rutiinikeikka / koko paska on räjähtämässä käsiin / ei tiedä mitä sieltä tulee vastaan / nyt ei suuntaan tai toiseen / ei varaa yhtään / kuule / laita mun mieliks / laita mun ja itteski takia paksumpaa / hei mulla soi nyt toinen / mira. mä otan tän, mut mä soitan mitä, parin tunnin päästä / laita paksua alle / ja vielä hei yks / ni, eli jos me tullaan mestariin / ei ku mun pitää vähä ohjeistaa / eiku että mitä voi sanoo / mä soitan jokatapauksessa niin selitän sit / sulla tää puhelin auki / okei, mo

2. moikka beibe / ai nyt just / duunista / halus et olisin yöks taas vuoroon / räkätauti riehuu / tai joku / ei mulla ei oo mitään. parhaisiin ei tartu / mä sanoin että faija huonona, etten siks / eihän ne siellä tiedä, onko se delannu vai ei / älä ny / noo / no mä kelasin että / en mä oo sanonu susta kenellekään siellä / ei / että se kuulostais fuulalta, jos rupeisin tiukassa paikassa selittään uutta kuvioo / en oo tullut sanoneeks. mitä välii / eksä voi, eks-eksä vaan voi / se on näin / laitanko poikki / no sitten loppuu urp..

ei mitään soreja / eli joo, soitin / sitä että miten haluutko grilliltä jotain kun tuun / että siinä ois sipulia, ananasta / tai muuta / maitooki / sano vaan niin mä / ootko varma ettet mitään? / ois nimittäin tullu samalla / kun mä / menee tässä vielä / en oo yhtään kattonut / ei jostain syystä lipussa lue. ainoastaan että mistä ja mihin ja hinta, mutta just pian tää lähtee stadista / että mitä tässä nyt menee istuessa / ei tarvi netistä / joo / ei tarvi kun mä soitan kun / hyvissä ajoin kuitenkin

en oo mitään, enkä aiokkaa / en oo mitä, moneen päivään / viikonloppu meni / pojan kanssa leffoja / jännäreitä. ja pullia leivottiin / uunissa / vitut / onhan se leipomista kun uunissa / että sikäli vois tietenkin jossain pikasesti / kattomassa sattuisko ketään tuttuja / näkee sitte, tekeekö mieli / duunista tietenkin naattina / ei päätetä suuntaan tai toiseen tässä / ei / ei / älä jauha paskaa kun / ei todellakaan. mun rahoilla, jos mennään

no sitä justiin / kato, kun tuli yks / kuuntele nyt / ei mitään juttuja, kun kuuntele / niin että / voinko sanoa / niin, että sain heti pienen / tämmösen alotusbonuksen / kivasti ne ratin vääntämisestäkin tuntuu maksavan / kivaa on ollu / mitä siinä on jätkien kanssa ehtinyt röökillä / kiireistä hommaa, ei valittamista, aika kuluu / ehdottoman hyvä / niinku sanoit / olis vaan aiemmin pitänyt vakiduunin / käteen maksoivat / tänään ku lähdin / tonnin, mitä sä kyselet

tämmönen englanninkielinen / ihan uus suomessa / The / The Paper AB / no sitä mäkin / en aiemmin ikinä / niillä on tämmönen käytäntö / tiimin jätkille kai järjestään / että omista pidetään huolta / ei mulla oo varaa kysellä, vai onko? / ollaan hiljaa, kun kerran / silläkin rahalla vois tehdä / no mitä nyt tykkää / aluks voisin siitä grilliltä tuoda / mitä tää / hei nyt tää piippaa / aikalailla akku alkaa / olla perkeleen loppu / nyt on pakko lopettaa ja säästää / mun on pakko soittamalla vielä / että voin sulle sitten kun / voidaanko, voidaanko myöhemmin sitten kun oon lähempänä / soittaa / no sulle / ei / ei mitään tässä välissä / mä en ehdi tällasta / nukkua junassa / miten niin / en, en, ei / ei / soitan sulle kun oon / soitan / haloo?

3. PERKELE (isku penkkini selkään. röökille)

11.11.2010

isä

rännit ja viemäri
tukossa makaamisesta
muistoissa
komeana vartioi kylää
kätesi jälki
vajassa viilsit
sipulipussin pohjan
haituvia kuorista
kannan
istut katse ajassa
et tiedä homeesta



----------------------

10.11.2010

kati tai joku

lupaa kysymättä suihkuun
riepu aivan oma lukunsa
mikään ei kelpaa
kummalle?
purkkia, tuubia, sekoilua
puhtaaksipesemiseen
ei mitään

9.11.2010

nokkia

no mites
mites se eilinen jatku

no kyllähän sä sen kanan näit
raahasin mä sen ylöskin
mä olin kato puskenu
tän briiffauksen
purkkii jo koneessa 
ankeeta seuraa
kova se oli ryystään MUMMii
muovit sill'oli
eli tuskin se ketää imettää
ravitakseen

(aitoa iloa,
iskuja saumoihin)

lähetääs hoitaan
homma kotiin

(huikkaa vauhdissa)

8.11.2010

elettyään liikaa (jos sellaista on ikinä korrektia väittää)

jätkä ooksä oikeessa paikassa
(oon joo kiitti)
ajoiksä unessa ohi
(eh-en tähän pitikin kaikki
on tarkotus olla näin)
ei sun tarvi selittää
kai sä tajuut että tää
on illan viimenen nyt tällä erää

silmät aukesivat vasta pakkasen
vääntäessä valot taitteeseensa
pitkien putkien hännillä
virheet kertaantuvat

olisipa kaksi hanskaa

7.11.2010

päivittäiskosmetiikkaa

pyhäpäivänä hurrikaani
sokoksen ässässä
hirttäytyy marjakurkeensa
pelatessaan karusellia
kyynärpäillä
yht'äkkiä
kaikki tarvitsevat ruokaa

avaus

toivottavasti tästä kaikesta
on hyötyä
(muutakin kuin se
että saatte mun
persoonasta repaleisen tai arrogantin
kuvan josta voitte puhua
jollekin jossain)

tykkään tavattomasti puhua ja esiintyä
tiedättekste heittää kuravettä
tai tämmöstä muuten shokeerata
ja jollain tikulla
vaikutuksen tekeminen mittaiskin
oonko onnistunut
vai en

tarkoituksen kannalta
mun pätevyys on kuitenkin
irrelevanttia, toisarvoista

tärkeetä on
mikä tarttuu ja ohjaa
(tätä ei tietenkään voi tähdentää liikaa)
mikä kehittää
kulkemaan siihen suuntaan
mitä varten te olette
täällä

pyytäisinkin nyt
onks teissä joku
pyytäisin teitä miettimään nyt itse
ryhmissä tai tahoillanne
mitä hyötyä luento vois olla aloittaa näin
kuka teistä jaksaa ajatella

kun ootte valmiita
sanokaa ääneen

6.11.2010

asiakkuus

oikein hyvää iltaa
voinko jotenkin auttaa
onko teillä jotain tiettyä mielessä
minkätyyppistä etsitte

joo
no itseasiassa kyllä
mä katon jotain semmosta
tuhtii
melko mausteista
kanelia tai pippuria tai noita
tiedätsä
sen pitäis olla paksua ku veri
siis jotain huomattavasti hevimpää
melkein vaatii

no joo elikkä
pari mulla tulee ihan heti mieleen mut
voinko vielä kysyy et minkä
kylkeen sen on tarkoitus tulla

ei ku mä kato
joudun tänään dokaa ulkona

5.11.2010

sattumia

istuin edessä
heräsin karjuntaan
pitäkää kiinni
seuraava minkä muistan
oli että veden alla
ajatus siitä
miten tässä käy

myrskytuuli
jonkintyyppinen syöksyvirtaus
tarttunut turistikuljetukseen
temmannut sillalta
onnettomuudessa

kuski menehtyi
vakavasti loukkaantuneita
viitisentoista
raimon selkä murtui kolmesta kohdasta
aivovamma ja
henki oli millipeli

onko jokin muuttunut
tapahtuman jälkeen

täysin eri mies

4.11.2010

dissausta

kaikki on kiinni
asetelmasta
ja just väreistä

tiedätsä
mä en voi sietää siis
murrettuja värejä

jaa!
siis mulle se vihree
oli jotenki ylitsepääsemätön
mä ahdistuin niin
etten voinu jatkaa
kai se oli jotenki niin
staattinen

mut väreissä on just se
et toisille ne vaan toimii niinku
erilail'
varsinki jos ei oo tottunu

mm-m
ja sit esim jere
joka on ihan mustavalkonen tyyppi
ja muuten niin ÄL-LIST-YTTÄVÄN
hyvä piirtää, oli värien kaa ihan
et KUK-KUU

ja kuitenki tuntuu
et värejähän me tuijotetaan
koko ajan
et miten niinku just värit



-----------------
runotorstain haaste 183.

3.11.2010

nytkähdellen

toni laskee matikkaa
päässään kuhmu
kaikki ei synkkaa

sanon
piirrä 2 pinoa joissa
kummassakin on 3 palloa

jos sitäkään
toni tuhertaa 3 kahden nippua

minkäänlaisesta kliimaksista
haaveilu on utopiaa
olen siis kyynikko

2.11.2010

hemmottelua

konfrontaatio akselilla
mies ja arki
aivot appelsiinilla
huutavat voitelua
ei muista miksi
suostui tähän
kuumakivihierontaan

1.11.2010

takertumista

vuosikymmenten aikana kerätty
juhlarahakokoelma
oli
liian suuri pelastettavaksi
roihuavalta ullakolta
yritin
hissi ei mennyt ylös
lopulta ei toiminut lainkaan
ja vaikket sano, näen
kaikki kulminoituu niihin muutamaan
harvinaisuuteen
syytät minua
olet sentään syyttämässä
sanokaa
itse en pysty
ajattelisit muuta
palosta on
ikuisuus

31.10.2010

tiistai

liete uittokanavassa
lienee matkalla kutemaan
röökilakon rajahyöty
paljastaa rintansa
pomppulinna
muut asiattomuudet
kokonaiskustannuksiltaan ajanhukkaa
jos ihan suoraan sanotaan
selonteko, se yskii sakkaa
rekkakolari
kuski irtoaa
poks
vanhus ja vanhurskas
nauhoittavat dueton
kuka voittaa sympatiat
ketä pidetään pantavana
muuta?
no vielä yks kysymys
kuka on seuraavana ratissa
ja sitä on myös tullut mietittyä
(ammun sormipyssyllä auringon)
että
veisinkö roskat
kun / jos joskus menen

29.10.2010

kaihtamatta

keriessään luuli
lyövänsä
päänsä johonkin pehmeämpään

joskus halu
hypätä voltti
on kasvaa suuremmaksi
kuin tieto turmiosta

päivystyksessä korvasta
löytyi nestettä
käsillä halkeama

28.10.2010

akvaariobisnes

loppui ennen alkuaan

piikki vinkuu
luukku käy
vouti merkkas varattomiksi

vanhemmat vippas tonnin
nyt se on tuloja

avunhakeminen on kujanjuoksu
tiedätsä kun tarhassa
likallekin nauretaan

menestyminen on tossa noin
sääntöviidakon karttaa
ei meille vaan oo näytetty





-------------------
runotorstain haaste 182.

27.10.2010

matkalla

tamperelaiset on nihkeetä jengiä

kaikki on

tamperelaiset on nyt
kun me yritetään täältä pois
oliko toi diplomaatti
on kai siinäkin jarrut

ruumisauto

25.10.2010

ämmä

mennään sitten kysymyksissä eteenpäin
eli miksi sulla on musta silmä

syntymästä
dyykkasin sen
mitä välii

haluatko sä tän duunin
sä olet kuitenkin työpaikkahaastattelussa

23.10.2010

latvala

olis tosiaanki
hienoo taistella
rallin voitosta
mut mut..
pitää olla realisti
välineille ku
ei aina voi mitää

kärkäs

olla mielipide, olla

teroitin
otanko sen heti esiin?
mä en tarvi kumia
ja mitä tulee väreihin
hellyttävyyteen
niinku nuoret eläimet
sieluni on jättimäinen
rakastan hattaraa
sen voin sanoa suoraan
kai säkin?
kaikki, jotka tiedän
rakastaa

21.10.2010

piikki

syljen räkäpäitä
kuin ruisku
jos sitä haluatte
olen ulkona
totuuden katveessa
nimetön
puuttui entuudestaan
virhe
näytti toiselta


----------------
runotorstain haaste 181.

synti

laihdutan ja jumppaan
toivon että arvostat

koska välittämisestä
tuli viisari
liittomme alennettu hinta

kuristat vaikka tiedät
janoan niin paljon

paratiisi oli
antaa olla

vastaus lienee
punttikuuri
idut?

19.10.2010

ontto

nälkä ottaa henkeen
ryöppää sydämen
tekee sivullisen
itsestään hänessä
ovia
tarjoavia käsiä
riskiryhmille
rajoittuneille
johtuen toiminimestä
hänelle ei
pureskelee kuollutta nahkaa
pelaa pajatsoa
valtakuntansa on nurkka

18.10.2010

valokuva

laita kiinni
kasvot sylistäsi sysää
viimein ymmärrä
tarve

paras
olla läsnä
kun sanon hep

murhe ei kudo menneestä
enemmän sinun
oltava niille
joiden huudon kuulee
muutkin


---------------

14.10.2010

tyrehdytystä

auta. tee jotain!!!

Voi, kuinka pitkään mä olen sua käskenyt.

tarviiko sanoa lässytyksestä
se ei auta mitään
tee jotain nyt!

Hyvä ihminen,
mene pois siitä vaalealta matolta!

pahempaa pelättäessä
vaivan hoitaminen
oli jo pitkään
lyöty systemaattisesti laimin
silmien ummistaminen
hiljaa sovittu
ainoaksi keinoksi väistää
epätodennäköinen varmasti
vastoinkäymiset
eivät kuuluneet maailmaan
sellaisena
kuin he sen tunsivat

oli sunnuntai
veren määrä
sai rakastavaiset tolaltaan

13.10.2010

heijastavia pintoja

vinosti kalatiskiä vasten
sanot kuulevasi meren
kaikki ei enää
ole oikein
Kaikki
ei johdu minusta

(älä nojaa siihen lasiin)

liu'ut
olet häilyvä ja kylmä
kielelläsi
viima jäällä

kaksi noita
kai se on tuoretta

12.10.2010

koodit

Viimeaikoina oon yrittänyt miettiä, et onko joidenki pankkikorteissa samat ”turvaluvut”. Kun yhel mun frendil on melkei sama ku mulla (en ny tietenkään sano mitkä ne on, mut tyyliin 1312 ja 1321, et tosiaan vaan yks numero on eri) ja mitä muutenki oon asiaa selvittäny, niin erot ei oo isoja.... Joko niissä on joku näppäilykaava tai sit numerot tarkottaa jotain. Kaikissa on joku noista. Kaikissa on aina sama. Eli niin perus arvattavissa, et kun sen kuulee, niin tajuu jujun heti ja usein olis tienny sen. Tai ainaki lopun.

Ja pahinta on että kun ajattelen numeroita liikaa, meen ihan sekasin, mutten kuitenkaan voi olla ajattelematta niitä. Ja kuitenkaa ei halua lopettaa, kun aivot ajattelee ja tajuu kokoajan niin paljon. Niinku varmaan tajuutte, oon aivan hulluna näihin koodeihin. En viel tiedä mikä musta tulee isona, mut varmaan joku koodaaja.... XDDD

Onko muita koodaajia hereillä? Kertokaa mitä tiedätte asiasta. Haluan tietää ihan kaiken.. :D

Ja: Minkälaisia koodeja teillä muillaki on? Anonyyminä voi tietty laittaa oikeenkin. Mun mutsin koodi on 8385. Voin sanoo, kun teistä ei kukaan kuitenkaa tunne sitä...... :DDD

Kiitti jo etukäteen!!!



--------------------------------------------
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9388677